Kategoria: Ajankohtaista
-
SDP:n Gebhard: Miksi hallitus ei ole reagoinut vaatimuksiin gazalaisten potilasevakuoinneista?
SDP:n kansanedustaja Elisa Gebhard vaatii hallitusta toteuttamaan viimein gazalaisten potilasevakuointeja Suomeen hoidettavaksi. – Tein yli vuosi sitten toimenpidealoitteen, jossa ehdotin gazalaisten potilaiden evakuointeja. Kysyin asiasta hallitukselta myös kirjallisella kysymyksellä , Gebhard kertoo. Suomen Kuvalehti kertoi elokuun alussa, että HUS-yhtymä olisi valmis hoitamaan Gazasta evakuoitavia potilaita, mikäli hallitus näin päättäisi. Kirjallisen kysymyksen vastauksessaan ministeri Juuso taas vetosi muun muassa sairaaloiden mahdollisuuksiin…
-
SDP:n Elisa Gebhard: Oikeusministeri Meri toimii itsevaltiaan tavoin
Eduskunta äänesti eheytyshoitojen kieltämisen puolesta selkein lukemin. Hetkeä myöhemmin oikeusministeri Leena Meri (ps) kuitenkin sanoi Helsingin Sanomille, että ei tule edistämään kieltoa. Kansanedustaja Elisa Gebhard (sd.) katsoo, että ministeri ei voi halventaa demokratiaa tällä tavalla. — Tämä on Mereltä käsittämätöntä demokratian halventamista. Oikeusministeri ei voi toimia itsevaltiaan tavoin. Pääministeri Orpon tulisi nyt puuttua tilanteeseen, jotta eduskunnan…
-
SDP:n Elisa Gebhard: Kunnioittaako ministeri Meri eduskunnan tahtoa?
Kansanedustaja Elisa Gebhard (sd.) iloitsee, että eduskunnan enemmistö haluaa kieltää eheytyshoidot. Nyt Gebhard pitää tärkeänä, että oikeusministeri Leena Meri (PS) kunnioittaa eduskunnan tahtotilaa, ja pykälien valmistelu etenee ministeriössä asianmukaisesti. – Teimme lakivaliokunnassa valtavasti työtä tämän asian eteen, ja eduskunnan vahva kannanotto eheytyshoitojen kieltämisen puolesta on historiallinen edistysaskel sateenkaari-ihmisten oikeuksien edistämisessä. Eheytyshoitojen taustalla on ajatus, että…
-
Lakivaliokunnan sd-edustajat: Askella kohti eheytystoiminnan kieltoa – yhteistyöllä kohti yhdenvertaisempaa Suomea
SDP:n lakivaliokunnan jäsenet Elisa Gebhard, Pia Hiltunen, Eemeli Peltonen ja Juha Viitala katsovat, että eduskunnassa on otettu merkittävä askel kohti eheytyshoitojen kieltämistä. Lakivaliokunta hyväksyi tänään mietinnön eheytyshoitojen kieltoa koskevasta kansalaisaloitteesta. Valiokunta esittää mietinnössään, että hallitus ryhtyy toimiin eheytyshoitojen kieltämiseksi. SDP:n lakivaliokunnan jäsenet Elisa Gebhard, Pia Hiltunen, Eemeli Peltonen ja Juha Viitala näkevät, että Eduskunta on…
-
SDP:n Elisa Gebhard: Hallitus pikemminkin lisää kuin vähentää raskaussyrjintää
Sosiaali- ja terveysministeriön tilaaman selvityksen mukaan joka neljäs raskaana oleva on joutunut kokemaan epäoikeudenmukaista kohtelua työpaikallaan. Kansanedustaja Elisa Gebhard (sd.) on ehdottanut lakialoitteessaan lainsäädäntöä asiaan puuttumiseksi ja vaatii hallitukselta konkreettisia toimia korulauseiden sijaan. – Vaikka perhevapaan vuoksi irtisanominen on tasa-arvolaissa kielletty, syrjintäepäilyjä ilmenee erityisesti määräaikaisissa työsuhteissa. Tällä hetkellä on liian helppoa jättää raskaana olevan tai perhevapaata käyttävän…
-
Lakivaliokunnan sd-edustajat: Lakivaliokunta päätti edistää eheytyshoitojen kieltoa
Eduskunta on ottamassa tärkeän askeleen kohti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien vahvistamista. Kansalaisaloite niin sanottujen ”eheytyshoitojen” kieltämisestä etenee vihdoin lakivaliokunnassa. Valiokunta päätti keskiviikkona 26.2. äänin 11-5, että valiokunnan mietintö valmistellaan siitä näkökulmasta, että aloite hyväksytään. SDP:n lakivaliokunnan jäsenet Elisa Gebhard, Pia Hiltunen, Eemeli Peltonen ja Juha Viitala näkevät tämän merkittävänä päätöksenä vähemmistöjen oikeuksien kannalta. ”Tämä on…
-
SDP:n Gebhard: Ministerin ennakkoluulot romuttavat Suomen ulkopolitiikan linjaa
Suomen tuoreen ulko- ja turvallisuuspolitiikan selonteon mukaan Suomi pitää kiinni ihmisoikeuksien edistämisestä, tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta. SDP:n kansanedustaja, eduskunnan sateenkaariverkoston puheenjohtaja Elisa Gebhard vaatii pääministeri Petteri Orpolta pikaista selvitystä Suomen päätöksestä olla liittymättä Ukrainan jälleenrakentamisen tasa-arvo- ja inklusiivisuusliittoumaan (Alliance for Gender-Responsive and Inclusive Recovery in Ukraine). – On todella karmiva ajatus, ettei vähemmistöihin kuuluvia voisi tukea…
-
SDP:n Elisa Gebhard: Hallitus ei ole sitoutunut vastustamaan rasismia
Elisa Gebhard (sd.) toteaa, että hallituksen rasisminvastainen kampanja oli alun perin yritys pitää hallitus pystyssä viime kesän rasismikohusta huolimatta. Se, että perussuomalaiset eivät ole kampanjassa mukana, kertoo ennen kaikkea pääministeri Petteri Orpon johtajuuden puutteesta. – Vielä viime vuonna perussuomalaiset pyytelivät paineen alla anteeksi ja antoivat ymmärtää irtisanoutuvansa rasismista. Nyt vuotta myöhemmin näyttää siltä, että perussuomalaiset…
-
SDP:n Gebhardilta kirjallinen kysymys eduskunnan tiedonsaantioikeuden toteuttamisesta Euroopan poliittisen yhteisön kokouksen osalta
Kansanedustaja ja suuren valiokunnan jäsen Elisa Gebhard (sd.) pitää tärkeänä, että eduskunnan tiedonsaantioikeuden toteutumista arvioidaan Euroopan poliittisen yhteisön kokouksen osalta, jossa pääministeri Orpon sijaan kokouksessa Suomea edusti tasavallan presidentti. Gebhard jätti asiasta kirjallisen kysymyksen 20.8.2024. – Yhteisön kolmen ensimmäisen kokouksen osalta on valtioneuvoston kansliassa valmisteltu ja hallituksen EU-ministerivaliokunnassa sekä eduskunnan suuressa valiokunnassa käsitelty julkiset materiaalit, joissa on…
-
SDP:n Gebhard esitti, että eheytyshoidot kielletään laissa – kokoomukselle ja perussuomalaisille tämä ei käynyt
Lakivaliokunnassa äänestettiin kansalaisaloitteesta (KAA 6/2023), jonka hyväksymisen myötä eheytyshoidot olisi voitu kieltää lainsäädännöllä. SDP:n Elisa Gebhardin tekemä aloite kaatui äänin 9–6. Lakivaliokunnan kokouksessa 13.6.2024 käsiteltiin SDP:n Elisa Gebhardin esitystä, jonka mukaan eheytyshoidot kieltävän kansalaisaloitteen pohjalta ryhdytään lainvalmisteluun. Vasemmistoliiton Minja Koskela kannatti ehdotusta. Kokoomuksen Mari Kaunistola ehdotti Perussuomalaisten Rami Lehtisen kannattamana, että kansalaisaloitteeseen sisältyvä ehdotus lainvalmisteluun…