SDP:n Gebhard: Miksi hallitus ei ole reagoinut vaatimuksiin gazalaisten potilasevakuoinneista?

SDP:n kansanedustaja Elisa Gebhard vaatii hallitusta toteuttamaan viimein gazalaisten potilasevakuointeja Suomeen hoidettavaksi.  – Tein yli vuosi sitten toimenpidealoitteen, jossa ehdotin gazalaisten potilaiden evakuointeja. Kysyin asiasta hallitukselta myös kirjallisella kysymyksellä , Gebhard kertoo. Suomen Kuvalehti kertoi elokuun alussa, että HUS-yhtymä olisi valmis hoitamaan Gazasta evakuoitavia potilaita, mikäli hallitus näin päättäisi. Kirjallisen kysymyksen vastauksessaan ministeri Juuso taas vetosi muun muassa sairaaloiden mahdollisuuksiin…

SDP:n Elisa Gebhard: Oikeusministeri Meri toimii itsevaltiaan tavoin

Eduskunta äänesti eheytyshoitojen kieltämisen puolesta selkein lukemin. Hetkeä myöhemmin oikeusministeri Leena Meri (ps) kuitenkin sanoi Helsingin Sanomille, että ei tule edistämään kieltoa. Kansanedustaja Elisa Gebhard (sd.) katsoo, että ministeri ei voi halventaa demokratiaa tällä tavalla. — Tämä on Mereltä käsittämätöntä demokratian halventamista. Oikeusministeri ei voi toimia itsevaltiaan tavoin. Pääministeri Orpon tulisi nyt puuttua tilanteeseen, jotta eduskunnan…

SDP:n Elisa Gebhard: Kunnioittaako ministeri Meri eduskunnan tahtoa?

Kansanedustaja Elisa Gebhard (sd.) iloitsee, että eduskunnan enemmistö haluaa kieltää eheytyshoidot. Nyt Gebhard pitää tärkeänä, että oikeusministeri Leena Meri (PS) kunnioittaa eduskunnan tahtotilaa, ja pykälien valmistelu etenee ministeriössä asianmukaisesti.  – Teimme lakivaliokunnassa valtavasti työtä tämän asian eteen, ja eduskunnan vahva kannanotto eheytyshoitojen kieltämisen puolesta on historiallinen edistysaskel sateenkaari-ihmisten oikeuksien edistämisessä. Eheytyshoitojen taustalla on ajatus, että…


Blogi

Feministisempi työelämä

Suurinta taloudellista tasa-arvoa tuotetaan tai jätetään tuottamatta työelämässä. Elisa Gebhard,…


Ota yhteyttä

← Back

Your message has been sent

Varoitus
Varoitus
Varoitus
Varoitus!

Instagram

https://twitter.com/elisagebhard