| SDP:n kansanedustaja Elisa Gebhard patistaa hallitusta ottamaan käyttöön keinoja, joilla siviilien omistamien aseiden määrää voidaan vähentää. Gebhard kyseenalaistaa sisäministeri Rantasen kyselytunnilla esittämän kannan, jonka mukaan yksikään ase ei itsessään olisi vaarallinen. |
| – Suomessa siviileillä on kansainvälisesti verrattuna huomattavan paljon aseita. On hyvin vaikea valvoa, säilytetäänkö ja käytetäänkö näitä aseita oikein – siksi vaikuttava turvallisuutta edistävä toimi olisi nimenomaan vähentää siviilien omistamien aseiden määrää, lakivaliokunnan jäsen Elisa Gebhard perustelee. – Konkreettisena keinona aseiden määrän vähentämiseksi voitaisiin käyttää aseiden takaisinosto-ohjelmaa eli niin sanotusti romutuspalkkiota, Gebhard jatkaa. Esimerkiksi Uudessa-Seelannissa aselakeja on tiukennettu kieltämällä tietyt asetyypit sekä aseiden takaisinosto-ohjelmalla. – Yhdeksi merkittäväksi tavoitteeksi sisäisen turvallisuuden parantamisessa on välttämätöntä ottaa aseiden määrän vähentäminen. Rangaistusten kiristäminen yksin ei riitä: ei ole tarpeeksi näyttöä siitä, että kovemmilla rangaistuksilla ennaltaehkäistäisiin rikollisuutta tehokkaasti, Gebhard huomauttaa. – Romutuspalkkion lisäksi aselakien kiristämistä tulisi tarkastella myös yleisesti: esimerkiksi lupaprosessien sekä aseiden säilyttämiseen ja kuljetukseen liittyvien säännösten tiukentamista tulisi pohtia., Gebhard päättää. |