
Suomen uusi oikeistokonservatiivinen hallitus tulee tekemään – ei niin yllättäen – kylmää työelämäpolitiikkaa.
Esimerkiksi jatkossa enintään vuoden määräaikainen työsopimus ei vaatisi perustetta. Vakituisen työsuhteen saaminen – etenkin uransa alussa olevalle nuorelle ihmiselle hankaloituisi. Määräaikaisia työsuhteita ketjutetaan jo nykyisin (lain näkökulmasta kyseenalaisesti) etenkin naisvaltaisilla aloilla. Esimerkiksi kun ihminen tulee raskaaksi, työsuhdetta ei aina jatketa.
Toinen ikävä uutinen on, että ensimmäiseltä sairauspoissaolopäivältä ei tarvitsisi maksaa palkkaa. Tämä on tosi epäreilua niille, jotka eivät voi tehdä etätöitä, tai joilla ei ole varaa menettää päivän palkkaa. Ei ole myöskään kenenkään etu, jos ihmiset joutuvat menemään sairaana töihin. Pidän käsittämättömänä sitä, että tuleva hallitus pakottaa ihmisen töihin siitä huolimatta, että hän ei ole työkykyinen. Monella ei nimittäin tulevaisuudessa ole varaa jäädä kotiin. Kukaan ei valitse sairastumistaan ja monet psyykkiset tai krooniset sairaudet sekä esimerkiksi kuukautiskivut, voivat vaatia yhden päivän kestäviä sairaslomia.
Onni tässä tilanteessa on se, että enemmistössä voimassa olevista työehtosopimuksista esimerkiksi palkallinen sairasloma on turvattu, mutta seuraavilla neuvottelukierroksilla työntekijäpuoli joutuu puolustamaan yhä tiukemmin jokaisen oikeutta sairastamiseen ja sitä kautta terveyteen.
Kolmanneksi työntekijän voisi jatkossa irtisanoa ”asiallisesta syystä” eli pärstäkertoimen perusteella. Tämä on ilmeinen riski kaikenlaiselle syrjinnälle ja eriarvoiseen kohtelulle.
Eikä tässä vielä kaikki! Hallituksen keinovalikoimaan kuuluu myös esimerkiksi työtaisteluoikeuteen puuttuminen, ja tällä heikennetään työntekijöiden mahdollisuuksia vaatia parempia työehtoja, kuten isompaa palkkaa. Myös työttömien toimeentuloa ollaan heikentämässä.
Tänään työelämäprofessori Seppo Koskinen kommentoi MTV:lle, että muutos madaltaa selkeästi irtisanomisen kynnystä ja meillä ei ole selkeää kuvaa siitä kuinka matalaksi kynnys muuttuisi, koska päätös on uusi. Muutos tulee aiheuttamaan myös oikeusjärjestelmän kuormittumista, koska monissa tilanteissa työntekijä voi kokea tulleensa irtisanotuksi riittämättömin perustein ja riitauttaa päätöksen.
On selvää, että oikeistokonservatiivihallitus ei pidä työntekijöiden puolia.